Killerdoll voittoon Berlin Tekken Clash 4:ssä

Berliinissä järjestettävä Tekken Clash turnaus oli tänä vuonna suomalaisittain historiallinen. eXelon Gaming oragnisaatioon keväällä liittynyt Killerdoll (Armor King) nappasi maamme ensimäisen kansainvälisen turnausvoiton kun legandaarinen Julia-pelaaja Bode kaatui finaalissa selvin lukemin 5-1. Niin ikään eXelonin riveissä nykyään pelaava Philo selviytyi top6:een, hävittyään ensin Killerdollille ja losersissa puolalaiselle Nevanille (Anna). Kummankaan pelaajan tie kärkeen ei ollut helppo, kuten double elimination kaaviosta käy ilmi.

Tunnelmia matkan ja turnauksen vaiheista voi käydä katsomassa eXelonin videoblogista ja matsivideoita taas allekirjoittaneen youtube-kanavalta.

Onnittelut Killerdollille huikeasta suorituksesta! Miehen kommentteja turnauksesta ja pelistä yleisesti päästään piakkoin lukemaan myös SDTekken-saitilta, joka parhaillaan kerää kysymyksiä tulevaan haastatteluun.

Killerdoll voittoon Berlin Tekken Clash 4:ssä

Porin taistelupelaajien ensimmäinen tapahtuma lauantaina 19. helmikuuta

Vasta perustettu Porin taistelupelaajien yhdistys järjestää ensimmäisen tapahtumansa PTP#1:n lauantaina 19. helmikuuta. Luvassa on casual-henkistä mättöä tämän hetken suosituimmissa peleissä ja myös pienimuotoisia turnauksia. Tapahtuma alkaa klo 14.30 ja päättyy 21.00, osallistuminen on ilmaista.

Lisätietoa PTP#1:stä on luettavissa yhdistyksen kotisivuilta ja Arcticin foorumista.

Tekken Crash 12.1.2011 - Lohko D

Tekken Crashin kuudennen kauden ensimmäinen kierros päättyy tällä viikolla D-lohkon matsien myötä. Lohkon nimekkäin tiimi on ehdottomasti Three Monsters, jonka kaikki kolme pelaajaa Binchang, Dasalgi ja Misty on nähty lähes poikkeuksetta Crashin kaikilla aikaisemmilla kausilla. Turnausolosuhteissa Larsia suosivan Binchangin hahmovalinta on tällä kertaa Bob. Dasalgi ja Misty jatkavat tutuilla hahmoillaan Stevellä ja Eddyllä.

Loput kolme joukkuetta ovat jokseenkin tuntemattomampia ja lähes kaikille pelaajille kyseessä on ensiesiintyminen Crashissa. Tosin nStarGame tv-kanavan kakkosjoukkueen nStar Challengerin peliä nähtiin jo kauden ensimmäisen jakson esikarsintamatseissa, joissa etenkin AnySpecial (Hwoarang) ja Dioxin (Nina) toivat tiimille arvokkaita voittoja. Challengerin jäsenet ovat poikkeuksellisesti kaikki sukua toisillensa: Dioxin ja Dragunov-pelaaja Gakxini ovat veljekset ja AnySpecial heidän serkkunsa. nStarGamen ykkösjoukkue Superstar ei ole mukana tällä kaudella eikä joukkue edes osallistunut kauden karsintoihin, sillä sen kapteeni Soyongdory on suorittamassa asepalvelusta.

    D-lohkon joukkueet:
    Three Monsters - Binchang (Bob), Dasalgi (Steve), Misty (Eddy)
    Untouchable - Soboro (Law), CoolK (Miguel), DevilKick (Lars)
    nStar Challenger - Gakxini (Dragunov), AnySpecial (Hwoarang), Dioxin (Nina)
    t-Express - Rude (Asuka), Cheraf (Nina), Piri (Eddy)

Matsit voi katsella garyoak99:n youtube-kanavalla tai spoiler-vapaasti omassa Tekken Crash -osiossamme. Seuraavalla viikolla on vuorossa kenties koko kauden tiukimmat ottelut, sillä viime kauden kärkikolmikko (Three Witches, Resurrection, Specialist) kohtaavat jo nyt ensimmäisessä puolivälierälohkossa.

Tekken Crash 5.1.2011 - Lohko C

Tällä viikolla Tekken Crash tarjoilee todellisia huippumatseja. Vuorossa on kuudennen kauden "pool of death", kärkinimiä vilisevä C-lohko.

Lohkon joukkueista mielenkiinto keskittyy eritysesti hallitsevaan mestarijoukkueeseen Three Witchesiin, joka tosin on joutunut luopumaan Nina-pelaaja Only_practicesta. Zaibatsussa liikkuneiden huhujen mukaan työkiireet olivat syy lähtöön. Tiimin kolmantena pelaajana nähdään tällä kaudella yksi T5DR-ajan huipuista, Anna-pelaaja 200won. Only_practicen saappaiden täyttäminen on kuitenkin haastava tehtävä kenelle tahansa. Jää nähtäväksi miten 200won siitä suoriutuu.

Thanatos ja Why Works ovat kummatkin tiimeinä melko uusia, mutta monet niiden pelaajista ovat aikaisemmilla kausilla pärjänneet hyvin muiden joukkueiden riveissä. Why Worksin meritteihin lukeutuu myös edustuspaikka viime vuoden Super Battle Operassa, jonne tiimi selvitti tiensä tiukkojen karsintojen kautta ja hävisi itse turnauksessa vasta äärimmäisen tasaisessa välieräottelussa.

1Q87 oli yksi viime kauden yllättäjistä. Tiimi oli lähellä pudottaa Specialistin jo esikarsinnoissa ja esitti vahvoja otteita varsinaisessa turnauksessa mm. päihittämällä Resurrectionin puolivälierien ensimmäisessä matsissa. Joukkueet kohtasivat tuolloin vielä toisenkin kerran ns. final-matchissa ja Resurrection lopulta jatkoi välieriin. 1Q87 osoitti joka tapauksessa vaarallisuutensa.

    C-lohkon joukkueet:
    Three Witches - 200won (Anna), Chanel (Alisa), Gura (Lili)
    1Q87 - Hirano Aya (Alisa), Saint (Ganryu), FightDevilJin (Steve)
    Thanatos - CrazyDongpal (Kazuya), Envy (Jack), Hidetoshi (Paul)
    Why Works: NaracHof (Marduk), LeeMario (Roger), Addung (Asuka)

Matsit ovat tuttuun tapaan nähtävillä garyoak99:n kanavalla ja luonnollisesti myös omassa Crash-osiossamme. Ensimmäinen kierros päättyy ensi viikolla D-lohkoon, jossa pelaamassa nähdään mm. Hwoarang-pelaaja AnySpecial ja WCG:ssä Koreaa edustanut Binchang tällä kertaa Bob-hahmon puikoissa.

Tekken Crash 5.1.2011 - Lohko C

Tekken Crash 29.12.2010 - Lohko B

Tekken Crashin kuudes kausi jatkuu tällä viikolla B-lohkon matseilla. Tulosten valossa lohkon ehdottomasti vahvin tiimi on Najin Specialist, joka nappasi kolmannella kaudella mestaruuden ja sen jälkeen hopeaa ja pronssia. JDCR vaikuttaisi vakiinnuttaneen paikkansa tiimin kolmantena pelaajana ja Specialist lähtee tähän kauteen edelliskaudesta tutulla kokoonpanolla. Hahmovalikoima on kuitenkin kokenut muutoksia: Rain palaa takaisin toissakauden hahmoonsa Steveen ja Heihachi-pelaajana tunnettu JDCR luottaa tällä kertaa Armor Kingiin. HanKuma pelaa edelleen Leolla.

Toinen vahvalta vaikuttava joukkue B-lohkossa on Hao, joka on nimetty kapteeninsa mukaan. Pelaajana Hao on mielenkiintoinen tapaus: Matsivideoiden perusteella mies on pelannut vain ja ainoastaan päähahmollaan Fengillä jo vuosien ajan. Päättäväisyys on tuottanut tulostakin, sillä Hao on toistaiseksi Korean ainoa kyseisellä hahmolla Tekken God arvon saavuttanut pelaaja. Hao itse on nähty lähes kaikilla aikaisemmilla kausilla, mutta tiimi on täysin uusi ja tiimikaverit DejaVu ja Fighting Spirit ensimmäistä kertaa mukana Tekken Crashissa. Tästäkin huolimatta tiimi on kokonaisuutena hyvä ja yksi kauden mahdollisista yllättäjistä.

Lohkon kaksi muuta joukkuetta Miracle ja Revolt ovat jokseenkin mitäänsanomattomia. Miracle pelasi viime kaudella, mutta karsiutui heti ensimmäisellä kierroksella. Revoltin mielenkiintoisin pelaaja on Orange, jonka hahmovalinta Jin on harvinainen näky Crashissa.

    B-lohkon joukkueet:
    Najin Specialist - Hankuma (Leo), JDCR (Armor King), Rain (Steve)
    Revolt - Ddueung (Steve), Anna Sui (Lili), Orange (Jin)
    Hao - Deja Vu (Bryan), Fighting Spirit (Steve), Hao (Feng)
    Miracle - Only LiLi (Lili), Nell (Dragunov), Forget Me Not (Miguel)

Matsit ovat tuttuun tapaan nähtävillä garyoak99:n kanavalla. Uutuutena videot voi katsoa nyt myös Arctic Chargen kehitteillä olevasta Tekken Crash osiosta, jonka kustomoitu videosoitin pitää kaikki matsien lopputuloksista vihjettä antavat tiedot visusti piilossa.

Ensi viikolla vuosi 2011 potkaistaan käyntiin äärimmäisen mielenkiintoisella C-lohkolla. Hallitseva mestari Three Witches on todellisen haasteen edessä jo heti ensimmäisellä kierroksella, sillä vastaan asettuu kolme erittäin kovatasoista joukkuetta: 1Q87, Thanatos ja Why Works.

Tekken Crash 22.12.2010 - Lohko A

Tekken Crash tv-turnauksen kuudes kausi käynnistyi toden teolla nyt aivan joulun kynnyksellä. Keskiviikkona 22. joulukuuta nähtiin A-lohkon ottelut, jotka löytyvät nyt myös Youtubesta garyoak99:n kanavalta. Lohkon ja kenties myös koko kauden suurimpana ennakkosuosikkina voidaan pitää Resurrectionia (Knee, Holeman, TongbalLove), jonka meriitteihin lukeutuu toissakauden mestaruus ja viime kauden toinen sija. Tiimit Axis of Evil ja The Gunners ovat myös aikaisemmilta kausilta tuttuja, joskin hieman eri kokoonpanoilla. Y1C2:n kohdalla merkillepantavaa on Steve-pelaajana tunnetun Barcasin yllättävä vaihto tämän hetken trendikkäimpään hahmoon Jack-6:een.

    A-lohko kokonaisuudessaan:
    Resurrection - Knee (Bryan), Holeman (Lars), TongbalLove (DJ)
    Axis of Evil - Gugugugu (Paul), Cookie (Wang), Dalermhndi (Marduk)
    Y1C2 - Barcas (Jack), Holiday (Roger), Kudek (Alisa)
    The Gunners - Dongja (Hwoarang), Taeyeon (Leo), Go Attack (Roger)

Lohkojen B, C ja D joukkueet ovat nähtävissä Tekken Zaibatsussa. Ensi viikolla vuorossa B-lohko, jossa nähdään mm. Najin Specialist ja Feng-pelaaja Haon tiimi.

LDBobin Tekken-taidot koetuksella Koreassa

Ruotsin parhaimpiin Tekken-pelaajiin lukeutuva LDBob on parhaillaan useamman viikon pituisella vierailulla Etelä-Koreassa. Miehen otteita voi seurata LDMaxin Youtube-kanavalla, jossa on tällä nähtävissä parikin pitkää sessiota. Viimeisimmässä ruotsalaisen Law kohtaa nStarGame-tv-kanavan tiloissa kuvatussa näytösottelussa joukon kanavan sponsoroimia pelaajia, mm. Malgun, DejaVun ja Dioxinin. Ensimmäinen puolestaan on Rainin luona kuvattu casual-sessio, jossa nähdään korealaiselta melko yllättäviäkin hahmovalintoja.

Lisää videomateriaalia on vielä varmasti luvassa. LDBobin koitoksista kiinnostuneiden kannattaa seurata Tekken Zaibatsun ketjua Community Updates ja tietysti myös LDMaxin kanavaa.

LDBobin Tekken-taidot koetuksella Koreassa

Videot

Videot

Tekken Crash tv-turnauksen kuudes kausi aluillaan

Korealaisen MBC Game -kanavan Tekken Crash tv-turnaus pyörähtää jälleen käyntiin joulukuussa 2010. Turnauksen kuudes kausi luottaa entuudestaan tuttuun kaavaan, jossa maan 16 kovinta kolmen hengen tiimiä ottavat yhteen viikoittain studioyleisön edessä.

Kaksi ensimmäistä lähetystä (8.12. ja 15.12.) ovat koosteita alkukarsintojen tapahtumista. Ensimmäinen studiolähetys nähdään Korean televisiossa 22. joulukuuta ja meidän länsimaalaisten iloksi varmasti pian sen jälkeen myös Youtubessa. Erityisesti kannattaa pitää silmällä garyoak99:n kanavaa, jossa ensimmäinen karsintalähetys onkin jo nähtävillä.

Alkukarsinnat läpäisseistä tiimeistä on tihkunut tietoa mm. Tekken Zaibatsun foorumeille. Osallistujalista pienine puutteineen näyttää tällä hetkellä seuraavalta:

      Why Works - Addung (Asu), Narakhof (Mar), Naengmyun Sungin (Rog)
      Thanatos - Crazy Dongpal (Kaz), Envy (Jac), Hideto (Pau)
      Three Witches - Gura (Lil), Chanel (Ali), 200 Won (Ann)
      Team Rude - Rude (?), Piri (?), Cheraf? (?)

      Team Nell - Nell (Dra), Only Lili (Lil), Forget Me Not (?)
      Three Monsters - Misty (Edd), Binchang (Bob), Dasalgi (Ste)
      Team Go Attack - Go Attack (?), Taeyeon (?), Dongja (?)
      Nstar Challenger - Dioxin (Nin), Gakxini (Dra), AnySpecial (Hwo)

      Team Masan - Orange (Jin), Anna Sui (Lil), Dduwung? (?)
      Team Barcas - Barcas (Jac), Holiday (Rog), Gudek (?)
      Hao - Hao (Fen), Fight Spirit (Ste), Deja Vu (Bry)

      Team Gwangju - Cool K (?), Marlboro (?), Devil Kick (?)
      Team Gugugugu - Gugugugu (?), Cookie (?), Dalramendi (?)
      Team FDJ - Fight Devil Jin (Ste), Saint (Gan), Hirano Aya (Ali)

      Resurrection - Knee (Bry), Holeman (Lar), Tongbal Love (Dev)
      Specialist - Rain (?), JDCR (Hei?), Hankuma (Leo?)

Resurrection ja Specialist varmistivat paikkansa automaattisesti viime kauden tulosten pohjalta (toinen ja kolmas sija). Hallitseva mestari Three Witches sen sijaan joutui selvittämään tiensä karsintojen kautta muuttuneen kokoonpanon johdosta: Only_practicen (Nina) tilalla pelaa tällä kaudella 200won (Anna). Hieman yllättäen Nstargamen edustusjoukkuetta (SunChip, Malgu, Soyongdory) ei nähdä Tekken Crashissa tälläkään kertaa. Toistaiseksi on vielä epäselvää osallistuiko tiimi edes karsintoihin.

Tekken Crash tv-turnauksen kuudes kausi aluillaan

WCG 2010 Tekken

Los Angelesissa pelattu World Cyber games 2010 lopputurnaus on ohitse. Tekkenissä voiton vei ennakkosuosikki Knee päihittäessään tiukassa finaalissa Japanin AO:n 3-2.

lopputulokset:
1. Knee (Korea, Bryan)
2. AO (Japani, Alisa)
3. Honnda (Japani, Lili)
4. Leok (Espanja, Julia)

Suomen ainoa WCG-edustaja Entomo ei selvinnyt karsintalohkostaan jatkoon. Samassa lohkossa Entomon kanssa olivat muun muassa ennakkosuosikkeihin lukeutuneet Korean Binchang (Lars) sekä Ison-Britannian Ryan "ProdigalSon" Hart (Kazuya) jotka lopulta myös etenivät neljännesvälieriin. Binchang hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella maanmiehelleen Kneelle ja ProdigalSonin pudotti AO.

Kontrolleriongelmista kärsineet Yhdysvaltain edustajat FightingGM ja TheSynGame eivät selvinneet kotiyleisön harmiksi karsintaryhmistään jatkoon.

WCG 2010 Tekken

Super VS Battle 20-X tulokset ja videoita

Viime viikonloppuna 20.-22. elokuuta järjestetty Super VS Battle 20-X tapahtuma keräsi Lontooseen yli 600 pelaajaa eri puolilta maailmaa. Turnauksia oli ohjelmassa kaikkiaan kahdeksan kappaletta kaikista tämän hetken suosituimmista pelisarjoista. Myös Pohjoismaat olivat edustettuina sillä ruotsalais- ja norjalaispelaajien nimiä näkyi ainakin Tekken 6 ja Super Street Fighter 4 turnauksissa. Parhaimman sijoituksen nappasi Ruotsin T6-mestari Boris "The Emperor" sijoittumalla kolmanneksi.

Japanista asti paikan päälle saapunut Daigo Umehara hävisi jokseenkin yllättäen Ryan "Prodigal Son" Hartille SSF4-turnauksen semifinaalissa ja jäi kolmannelle sijalle. Aikaisemmat 15 kansainvälisen tason voittoa toivat Daigolle kuitenkin maininnan Guinnesin ennätysten kirjaan maailman voitokkaimpana Street Fighter -pelaajana. Titteli luovutettiin SSF4-turnauksen yhteydessä (numero olisi hyvinkin saattanut nousta 16:een).

Turnausten loppuhuipennuksia on nähtävissä SaikyoRB youtube-kanavalla ja norjalaisten pelaajien kuvaamia matseja pbruvollin kanavalla.

Super VS Battle 20-X tulokset:

Super Street Fighter 4:
1. Luffy
2. Prodigal Son
3. Daigo Umehara
4. Yota (Team WU)

Tekken 6:
1. Malekith (Asuka) [Hollanti]
2. Wogus (Bruce/Miguel) [Hollanti]
3. The Emperor (Jack-6) [Ruotsi]
4. Kristian (Lars) [Iso-Britannia]

BlazBlue Continuum Shift:
1. Tim119
2. Kyzertron
3. Teruta
4. Sprint

Super Street Fighter 2 Turbo HD Remix:
1. KaosFlare
2. WA Quarnage
3. ORF
4. PR Balrog

Guilty Gear XX Accent Core:
1. Tim119
2. Windton
3. Cuongster
4. Nabian

Street Fighter III 3rd Strike:
1. Tome
2. Prodigal Son
3. Pedram
4. Nabian

Soul Calibur 4:
1. Kira
2. aAa Kayane
3. Pantocrator
4. Grannis

King of Fighters 2002 Unlimited Match:
1. Bata
2. 1up
3. Tim119
4. GIGA_D

Super VS Battle 20-X tulokset ja videoita