Pohjoismaiden WCG-karsinnat on saatu päätökseen
Suomen, Ruotsin ja Norjan edustajat World Cyber Games lopputurnauksessa ovat selvillä. Assembly Summer 2010 -tapahtumassa 7. elokuuta pelatusta Tekken 6 karsinnasta voiton nappasi jännittävien vaiheiden jälkeen allekirjoittanut (Paul, Hwoarang), toiselle sijalle ylsi Hemosa (Lei) ja kolmannelle SivariKing (King). Aikaisempiin WCG-karsintoihin verrattuna turnaus keräsi kiitettävän määrän osallistujia, kaikkiaan 30 henkeä. Teknisiltä ongelmilta ei tosin tälläkään kertaa vältytty, sillä turnaustelevisiot eivät viiveensä johdosta soveltuneet taistelupeleihin (nettilähteiden mukaan lagia 41 ms). Toivottavasti Peliliiga ja sponsorit kiinnittävät tähän seikkaan jatkossa huomiota. Turnausvideoita on nähtävissä Manjimarun youtube-kanavalla.
Dreamhack-tapahtumassa heinäkuussa pelatussa Ruotsin finaalissa yhteen ottivat monelle suomalaisellekin tuttu taistelupelien monitoimimies Bob (Law, Lars) ja vähemmän tunnettu Paul-niminen pelaaja (Bob). Finaali on katsottavissa Dreamhackin youtube-kanavalla (varsinainen matsi alkaa noin viiden minuutin kohdalla).
Norjan edustaja ratkottiin aiemmin keväällä The Gathering -tapahtumassa. Voittajaksi selviytyi David Pedersen niminen Hwoarang-pelaaja. Finalistien omalaatuisia tyylinäytteitä katsellessa herää väistämättä kysymys missä olivat Norjan oikeat Tekken-pelaajat...
WCG T6 Finland:
1. Entomo (Paul, Hwoarang)
2. Hemosa (Lei)
3. SivariKing (King)
WCG T6 Sweden:
1. Bob (Law, Lars)
2. Paul (Bob)
3. JFK
WCG T6 Norway:
1. David Pedersen (Hwoarang)
2. ??? (Christie)
World Cyber Games lopputurnaus järjestetään Los Angelesissa, Californiassa syys-lokakuun vaihteessa 30.9.-3.10.
